Maisteri 2020

Kävi niin, että valmistuin tasan kuukausi sitten valtiotieteiden maisteriksi! Vihdoin, voisi monikin todeta.

Matka maisteriksi kesti laskutavasta riippuen muutamasta päivästä melkein kahteen vuosikymmeneen:

💎 viimeistelin gradun helmikuun puolivälissä kirjoittaen neljä päivää tauotta, viimeisenä päivänä valvoin 22 tuntia putkeen
💎 elokuusta 2019 helmikuuhun 2020 vietin opintovapaalla puoli vuotta, jonka aikana kursin gradun kasaan ja suoritin viimeiset kolme maisteriopintojen kurssia
💎 edellisen kerran olin avannut gradutiedoston heinäkuussa 2013, välissä vierähti kuusi vuotta oman alan töissä
💎 vuosina 2010–2012 kävin (ensimmäisen) graduseminaarin, suoritin sisäasiainministeriössä työharjoittelun, jossa keksin graduaiheen sekä keräsin haastatteluaineiston
💎 joulukuussa 2009 valmistuin valtiotieteiden kandiksi
💎 opinnot Helsingin yliopistossa aloitin syyskuussa 2003.

Kuluneen 16,5 vuoden aikana olen mm. käynyt lähes koko ajan töissä, viettänyt vuoden au pairina Brysselissä ja vuoden Erasmus-vaihdossa Pariisissa, opiskellut kolmessa eri yliopistossa ja haudannut isäni. Sekä elänyt aika paljon.

fbt

Leave a comment