Month: May 2018

Olen kirjoittanut viimeksi vuosi sitten lapsettomien lauantaina. Vanhaan blogiin olen kirjoittanut viimeksi kaksi vuotta sitten lapsettomien lauantaina. Nyt en jaksaisi kirjoittaa mitään, mutta tuntuu, ettei täysin hiljaakaan voi olla. Blogeissa eikä tänään.

Lapsettomuudesta on hankalaa puhua, koska.

Koska se leimaa vain pahassa. Lapseton on itsekäs. Lapsettomalla naisella ei ole äiti-ihmisten organisointikykyä, ei vastuuntuntoa eikä äidillistä kykyä rakkauteen. Lasta synnyttämätön ei voi tietää, mitä kipu on. Lapsettoman elämässä ei koskaan ole mitään tärkeämpää kuin jälkeläiset.

Koska hävettää tunnustaa, miten kateelliseksi tulee joka kerta, kun näkee somessa jonkun puolitutun hehkuttavan vauvaonneaan (näinä aikoina sitä tapahtuu suunnilleen kerran viikossa). Kateelliseksi ei tule, kun läheinen ystävä saa lapsia (sen kuulee jostain muualta kuin somesta). Eikä sydäntä viillä, kun lapsi syntyy vuosikausia häntä odottaneille. Silloin sydän täyttyy ilosta ja pursuilee yli niin, että suurin ilo täytyy itkeä pois. Ilon itkuna, ei surun.

Koska joskus läheisimmätkään eivät ymmärrä. Eivät vaikka puhuisi.

Koska kun lapsettomuudesta puhutaan, puhutaan pariskunnista. Jaetusta surusta. Yhteisestä yrittämisestä (ja yhteiskunnan maksamista hoidoista). Lopulta ehkä päätöksestä jatkaa kaksin. Ei siitä, millaista on olla sekä yksin että lapseton.

Koska ei tahdo katsoa jokaista vastaantulevaa miestä kuin mahdollista isää. Eikä tahdo, että jokainen vastaantuleva mies pelkää, että häntä katsotaan kuin mahdollista isää.

Koska ei halua olla säälin kohde. Ei tulla nähdyksi vain yhdenlaisena. Itkevänä kohtuna. Puolinaisena.

Koska on monella tapaa onnellinen silti.

***

Tänä vuonna olen miettinyt lapsen saamista yksin (enemmän kuin ennen).

Olen halunnut kysyä hedelmöityshoidoista naispuolisilta tuttaviltani, jotka ovat saaneet lapsen yhdessä tai yksin (mutta ei sellaisesta puhuta).

Olen miettinyt, voiko pankista saada lainaa hedelmöityshoitoihin vai pitäisikö aloittaa joukkorahoituskampanja.

Olen käynyt mielessäni läpi miespuolisia ystäviäni, joita voisin pyytää lapseni isäksi. Pohtinut, voiko sellaista kysyä Facebook-viestillä. Mutta jos pyytää ystävältään siittiöitä, ei ehkä ole niin väliä, mitä kautta viestin lähettää. Ehkä kasvotusten?

Olen surrut lähestyvää 35-vuotissyntymäpäivääni (koska hedelmällisyys).

Olen ajatellut läpi kaikki mahdolliset sairaudet ja tapaturmat, joihin voisin kuolla välittömästi, jos saisin lapsen yksin. Samoin konkurssit, hermoromahdukset, liikenneonnettomuudet ja luonnonkatastrofit.

Olen myös tehnyt ihan mitä huvittaa ja ollut huolehtimatta kenestäkään muusta kuin itsestäni. Koska niinhän lapsettoman kuuluu (sanoa).